Ihmiselle parempi keskusta

Turku 719
Click

Hankkeen tarkoitus on elävöittää Kauppatorin, Vanhan Suurtorin ja Aurajokivarren tienoota yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi, jolloin niistä muodostuisi kaupunkilaisille vetovoimaisia oleskelupaikkoja.

Rahaa projektiin saadaan vuosina 2007-2013 yhteensä 2,65 miljoonaa euroa. Vuosittain suunnitelmien toteuttamiseen on käytettävissä noin 1,2 miljoonaa euroa, kun kaupungin oma osuus on laskettu mukaan.

Koko hankkeen keskiössä on vuosikymmenet suunniteltu Pennisilta. Uusi kevyen liikenteen silta yhdistäisi Vanhan Kulttuurikeskuksen ja uuden kirjastokorttelin, jonne on tulossa muutakin kulttuuritoimintaa. Silta tekisi alueesta yhtenäisen, luontevan kohtaamispaikan kaupunkilaisille.

Työmaalla olevan kyltin mukaan homma kuvissa näkyvän Linnankadun alkupään osalta olisi valmis marraskuussa, palataan asiaan silloin.

Lue lisää …

turku_719_1 turku_719_2 turku_719_3 turku_719_4

~ kirjoittanut Pena on heinäkuu 20, 2009.

5 vastausta to “Ihmiselle parempi keskusta”

  1. Kauniita taloja. Muistan ensimmäisen käyntini tuolla kirjastossa. Talo oli minulle kuin temppeli, pidin sen hiljaisuudesta ja ilmapiiristä. Siellä aukeni pienelle tytölle uusi maailma.

    Ihanan aamunavauksen taas järjestit mammalle, Pena. (Saanko sinutella? Minä olen Unelma.)

  2. Näinköhän tulee, minä aina epäilen näitä hienoja hankkeita? ;)

    • Epäilevällä kannalla minäkin. Suunnitelma sisältyy kaupungin strategiaan, ja sillä tähdätään kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011. Mutta se, että Varsinais-Suomen Yrittäjä ledessä on juttua aiheesta, viittaa enemmän kaupallisuuteen, kuin kuldduuriin.

  3. No nuo nupukivet eivät ainakaan ole kiinalaista alkupeää. Täytyykin käydä katsomassa tuota projektia sitten kun siellä päin taas liikun. Vaikuttaa järkevältä.

Jätä kommentti